Päivä nro 1

Jep, täällä ollaan. Ei kannata odottaa millään tavalla kieliopillista tai jäsenneltyä matkapäiväkirjaa, tajunnanvirtatekniikka on hyväksi havaittu... näitä on sitten joskus vuosien päästä hauska lukea.

Fiilikset on mahtavat, ei oikein osaa tiivistää pähkinänkuoreen vajaan vuorokauden sisällä tapahtunutta informaatio/emootiomylläkkää, yritetään:) tavaraahan nyt sitten oli 15 kg ylipainoa, mutta kiltti virkailija kuunteli epätoivoista vuodatustani viiden vuoden tavaramäärästä ja laskutti lopulta vain 80e ylimääräistä. laskeskelin kantavani noin 60 prosenttia omasta elopainosta ja hartiat ja lihakset huuti hoosiannaa Manchesteriin saavuttaessa. matka meni oikein mainiosti, Finski tarjoili hyvää ruokaa eikä mitään jäänyt matkan varrelle, juna löytyi kätevästi lentokentän yhteydestä ja hotelli Sheffieldissä oli luksusta- kylpyamme ja taksitolppa oven edessä on kaikki mitä suomalaisia kirosanoja jatkuvasti käyttämään joutunut reissaaja voi toivoa. Tosiaan täällähän on 20 astetta lämmintä tällä hetkellä, ihan topissa tuli raijattua tavaroita, suomalaisena mulla oli kumpparit ja villapaitaa toisen perään päällä tullessa ja sheffieldiin asti hikoilin kuin sika kun mitään laukkuja ei viittiny alkaa availeen että saisi jotain edes pois päältä. kesä:) se joka sanoi brittisään olevan surkea, OLI VÄÄRÄSSÄ. täällä on parempi kesä kuin suomessa:)

Tänään aamulla alkoi sitten perus survival-meiningillä sopeutuminen uuteen ympäristöön suoraan ilman puudutuksia: suoraan avaimia hakemaan yliopiston asuinkampusalueelle. helsingin keskustan kokonen kylä opiskelijakerrostaloja törkeen vehreällä ja puistikkoisella alueella oli eristetty joka suunnasta barrikadeilla, joka puolella risteilee sata pinkkipaitaista avustaja ja help-henkilöä. 25000 ihmistä perheineen, autoineen, lemmikeineen ja karavaaneineen velloo ympärillä ja koko härdelli on mittasuhteessaan ihan käsittämätön-täällä tää on se hetki kun lapset muuttaa kotoa ja kaikki vuosien aikana sitä varten hankittu roju muutetaan pieneen solukämppään. tervetullut olo tulee pakostakin kun kaikki hälisevät tervetulotoivotuksia ympärillä ja tarjoutuvat auttamaan kaikessa mahdollisessa.brittiläinen kohteliaisuus on ihanaa! ensin kunnon selviytyjä etsi asunnon (punaiset seinät, oma kylppäri jee ja hyvä vuode), sitten ruokaa (intialainen vanha setä pyörittää lähikauppaa tossa kilometrin päässä ja onnistuin paikallistamaan sen siksak menetelmällä) ja viimeiseksi teki tulen (netti toimii loistavasti). kämppistenkin suhteen kävi tuuri, tosin kaikki eivät ole saapuneet vielä. pari brittityttöä (charlotte ja sarah) jotka vaikuttaa ihan ookoolta ja tattaraa! yksi ranskalainen tyttö joka lupasi prepata mun ranskaa. oli mielenkiintoista keskustella sen vanhempien kanssa kun melkein tajusi ehkä jotain. meitä on kuus yhteensä ja kovasti tässä odotellaan niitä loppuja kahta joiden siis pitäis kaiken järjen mukaan olla miehiä. tuntuu että olis saanu väärän asunnon kun tää on aika hulppea jopa mutta en valita.

tekeminen ei tällä pääse loppumaan kesken, joka hetkelle ja sormelle olis jotain aktiviteettia wakeboardingista teen maisteluun ja pop tarts-bileisiin. jos jaksaa olla aktiivinen niin varmasti löytää oman paikkansa satojen kansallisuuksien ja kielien sekamylläkässä. täytyy sanoa että hetki hetkeltä tuntuu enemmän kuin oikealta ratkaiulta tulla tänne, ei kyllä mikään ikinä voi tarjota samanlaisia kokemuksia. mutt katotaan mikä on ääni kellossa kun maanantaina käynnistyy ainevalinta ja ryhmiin tutustumisrumba. thumbs up! tähän mennessä ei oo ollu enkun kanssa ongelmia ja kaikki sujunu luistaen. vila la vida!